Tässä blogipostausten sarjassa avaan sanaisan arkkuni yrittäjyydestä joogaopettajana. Kirjoitin elokuussa Hyppy tuntemattomaan- postauksen, jossa kerroin tästä mun järjettömästä ideasta jättää päivätyö ja ruveta ihan vaan vetämään joogaa - sulaa hulluutta, eikö vaan😅
Kirjoittelen aika ajoin päivityksiä, miten tämä mun hyppy tuntemattomaan sujuu ja kerron rehellisesti kaikki kiemurat, epätoivon ja ilon hetket, onnistumiset ja epäonnistumiset. En säästele sanoissani, en kiillota, en maalaa ruusuisia kuvia. Ota nyt siis popcornit esiin, sillä tää kirjoitus on täynnä draamaa ja epätoivoa.
Kiiltokuva joogaopettaja työstä
Jotenkin sitä varmaan ihmiset kuvittelee, että joogaopen työ on vain salviantuoksuisia joogatunteja, meditointia ja kiva harrastus, ei mikään oikea duuni. Tai vain sivutyö, jota voi tehdä ikäänkuin hyväntekeväisyytenä tai voittoa tavoittelematta. Voi nukkua pitkään, aloittaa aamu meditatiivisella joogalla, soitella äänimaljoja ja laulaa mantroja pitkin päivää. Voi mennä vaan omaan, ihanan valoisaan joogastudioon ja vetäistä päästään toinen toistaan kekseliäämpiä tunteja asiaa sen kummemmin miettimättä. Joogastudiossa on kaikki tarvittavat vehkeet ilmajoogaliinoista lähtien ja tilan vuokra on mitätön, eikä sähköstä ja vedestäkään tarvitse maksaa mitään. Ah mitä autuutta eikä stressin häivää 🙏
Niin ja oppilaat vaan tupsahtavat tunneille kuin taikaiskusta, onhan universumi sen niin tarkoittanut! Mulla ei tällaisia kiiltokuvia ole ollut mielessä, kun päätin lähteä pelkästään opettamaan. Oon liian kyyninen ja realistinen pitämään vaaleanpunaisia laseja päässä😅
On tämäkin duunia!
Mulla tämä on tällä hetkellä mun ainoa duuni ja olen yrittäjä. Yrittäjä siinä missä kuka tahansa pt tai valmentaja, raksafirman pyörittäjä tai freelancer toimittaja. Työhön liittyy niin paljon muutakin, kuin tuntien ohjaamista ja ns hiljaista taustatyötä on paljon, joka ei näy asiakkaille.
Joogaopen työ on vähän kuin jatkuvaa työhakemusten tehtailua (tai no, millä tahansa alalla yrittäjänä) ja työhaastatteluissa ramppaamista. Jokainen mainos, nettisivut ja somepostaukset on työhakemuksia ja jokainen tunti on se haastattelu - oppilaat on niitä työnantajia. Jokaisella tunnilla täytyy antaa parastaan ja jos siellä sattuu olemaan uusia oppilaita, on käytännössä tunti aikaa vakuuttaa heidät siitä, että kannattaa käydä just sun vetämässä joogassa.
Huijaamista se ei tarkoita, eli opettaisi sata lasissa vain sillä kerralla, kun on uusia tyyppejä ja sitten kun he ovat ostaneet sarjakortit, voi ruveta löysäilemään😂 Ei tietenkään, jokaisen tunnilla olijan, maksavan asiakkaan, tulee saada rahoilleen vastinetta.
Tämä ei ole mun ensimmäinen kerta yrittäjänä, eli hallinnolliset hommat, riskit ja työn epävarmuus on ihan tuttua kauraa, vaikka edellisestä kerrasta onkin 12 vuotta aikaa - samat haasteet on ihan kaikilla ajasta ja ammatista riippumatta. Toki maailma on ehtinyt muuttua vuosikymmenen aikana: verotusasiat, markkinointiin liittyvät jutut, talous ja monta muuta asiaa, joiden parissa oon kyllä raapinut päätäni. Tai no ketä mä huijaan, hakannut päätäni seinään, joskus pöytään. Lisäksi ala ja paikkakunta on täysin toinen, kuin 12 vuotta sitten, joka tuo markkinoinnin osalta omat haasteensa☝️ Ja oh boy niitä haasteita sitten riittääkin! Olen tässä monesti jo miettinyt, miten helvetin vaikeaa jokin näin yksinkertainen asia voi olla: mä haluan vain opettaa joogaa.
Kiiltokuvasta todellisuuteen
Sanon sen suoraan: ei ole helppoa tämä. Varsinkaan nyt alussa, kun yrittää kasvattaa asiakaskuntaa ja tehdä itseään tunnetuksi omalla, pienellä paikkakunnalla. Vaikka olenkin opettanut nyt reilu kaksi vuotta ja ehdin jo saamaan muutaman kourallisen vakkareita alkutalvesta ja keväällä, palkkatyön ohella ei vaan yksinkertaisesti ollut aikaa pitää enemmän tunteja ja panostaa markkinointiin. Oppilaiden haaliminen tunneille on tosi vaikeaa ja mainostaminen on työlästä.
Kesälomien jälkeen vain noin neljäsosa oppilaista palasi tunneille. WTF. Mihin ne tyypit katosi? Onko Heinolassa joku musta aukko? Olenko oikeasti niin surkea ope, että jotenkin karkotin oppilaat kesän aikana (ne, jotka kävi puoli vuotta 2 kertaa viikossa tunneilla)? Hinnat on pysyneet samana, tunteja on tullut lisää. Paikka tosin vaihtui, mutta edeltävää parempaan. Osittain tämän oppilaskadon takia tämä tuntuu tahmealta rämpimiseltä. Toivottomalta. Turhauttavalta. Epäilen itseäni ja omia kykyjäni päivittäin ja olen useimmiten helvetin kaukana zen-tilasta tuntien ulkopuolella.
Mun päivät ei ala eteerisillä öljyillä ja meditoinnilla. Se alkaa puolella pannullisella kahvia ja lyhyellä joogalla, jotta saan estettyä itseäni heittämästä läppäriä pihalampeen. Seuraa ärsyttävä sometus, koska joka päivä pitää työntää Instan ja Fb:n stooreihin mitä ihqua meitsi on tälle päivälle ja tulevalle viikolle keksinyt, LOVE IT. Niin ja jakaa mainoksia tunneista erilaisiin ryhmiin, koska joku saattaa justiinsa tsekkailla Facebookissa Heinolassa tapahtuu- ryhmän sisältöä ja bongaa mun joogan sieltä. Yea right.
Lisää kahvia, koska on mennyt vasta neljä kuppia. Tajusinpa tässä, että on jo lokakuu, joten täytyy suunnitella valmiiksi tyhy- ja pikkujoulupaketteja, joita tuskin myyn yhtään (koska hei, kuka nyt haluaa joogata punkkupäissään). Valmistella lahjakortteja jouluostosten tekijöitä varten (kyllä, jo nyt), kehitellä retriittiä talveen ja epätoivoisesti etsiä paikkaa, jossa voisin vetää ilmajoogaa. Kyynisyys ja kurjuuden maksimointi on uusi musta 😍
Sitten suunnittelen tulevan kahden viikon tunnit ja yritän kehitellä inspiroivia, mielenkiintoisia ja aloittelijoille sekä kokeneille joogeille sopivia harjoituksia, kirjoittaa valmiiksi sykähdyttävät dharmat eli alkupuheet ja treenaan joogat läpi, vaikka perslihaksiin ja oikeastaan koko kroppaan sattuu ihan hemmetisti.
Kuvaan vielä yhden tunnin videopankkia varten, jota rakentelen. Niin ja siis sen yhden tunnin kuvaamiseen menee oikeasti kaksi tuntia (koska koko ajan joku menee pieleen, mikistä loppuu akku, sekoilen sanoissani, joku tulee kesken kaiken saliin ja täytyy keskeyttää..you name it) + tunti editointia (ja tukan repimistä) + toinen tunti mähläämiseen ohjelman ja videon ulosviennin kera.
Videopankissa pitäisi olla about 40 videota, mielellään enemmän, että siinä on mitään järkeä - tajuatko, miten kauan sen tekemiseen menee? Mullahan on vikan videon aikana jo hammasproteesit ja peruukki.
Sattuu henkisesti ja fyysisesti. Mut hei jooga ja opettaminen on ihanaa <3
Markkinointi on perseestä
Markkinointi on aivan järkyttävän vaikeaa. Some on sellainen maailma, jossa on tosi vaikea erottua joukosta ja saada just sen tietyn ihmisen huomion, joka on kiinnostunut joogasta. Ja just siitä mun joogasta, tällä paikkakunnalla.
Ei riitä, että paukuttaa maksettuja mainoksia, vaan täytyy:
Tehdä tarinankerrontaa, jotta sisällöllään pompsahtaa esiin.
Pitää olla näkyvillä mahdollisimman monella eri alustalla ja ryhmissä.
Pitää olla kivoja ja laadukkaita kuvia itsestään sekä oppilaista, ei Canvan kuvapankkikuvia.
Täytyy tehdä lyhyitä ja ytimekkäitä videoita joogaharjoituksista ja itsestään - lyhyitä, koska somessa ihmiset ei jaksa katsoa reelsejä kuin 15 sekuntia 🙄 Itsestään, koska jengi haluaa nähdä persoonan. Harjoituksista, koska kukaan ei jaksa lukea kirjoitettua tekstiä tuntikuvauksista - millaista joogaa tää tyyppi nyt sitten tekee?
Sekään ei riitä, että siinä videolla teet jonkun lyhyen demon joogasta. Ei, pitää olla fantsu miljöö ja kuvakulma just oikea, ettei vaan kaksoisleuka tai mustat silmänaluset näy. Parasta olisi tehdä se jooga Balilla tai muussa eksoottisessa paikassa, että ihmiset voi ihastellen huokailla siellä ruudun toisella puolella (ei täällä Heinolassa skutsissa, koska hei metsä ja Suomi on boring). Pitää olla joku hauska juttu, jolle ihmiset voi hekotella. Pitää lukea videon alussa se helvetin POV ja keksiä huomiota herättävä tagline, ettei jengi vaan skrollaa videon ohi. Pitää jakaa informaatiota, eikä vain mainostaa eli tyrkyttää.
Siis somessa. C'mon, kissa- ja muut eläinvideot ja videot siitä, kun joku KATSOO toisen tekemää videota ja muljauttelee silmiään samalla, kerää kyllä katsojia ja tykkäyksiä.
Eli: mene Balille, laita apina olkapäälle ja koira joogamatolle, tahallaan mokaile asanoissa, anna apinan kiskoa tukasta ja lisää videoon teksti: POV: kun yrität tehdä rauhallista joogaa häshtäg yogabloopers. Sitten loppuun joku opettavainen elämänviisaus siitä, miten joogaharjoitus opettaa sulle kärsivällisyyttä.
Mun sieluun sattuu. Mä haluan edelleenkin vain opettaa joogaa.
Näkyvyyden haasteet
Kuten sanottu, some on todella haastava maailma. Mä tiedän, että mulla on Facebookissa lähes 200 seuraajaa ja Instassa 750. Silti niitä tykkäyksiä tulee postauksiin armottoman vähän eli näkyvyys on huonoa. En siis todellakaan tee somea tykkäyksien takia, vaan siksi, että saisin näkyvyyttä. Valitettavasti mun somessa ei ole pylly tyrkyllä tehtyä joogaa tai niitä eksoottisia kohteita. Ehkä pitäisi alkaa tekemään harjoituksia puolipukeissa ja hommata se apina 🤔
Mitä vähemmän tulee niitä reaktioita, sitä vähemmän mun sisältö näkyy siellä valtavirrassa. Ei ole iso homma pistää se peukku. Jos et tykkää sisällöstä, älä seuraa. Jos postaus aiheuttaa jotain muuta, kuin positiivisia fiiliksiä, laita vaikka surunaama - kunhan on joku reaktio. Jostain syystähän sä seuraat Asana-asemaa, etkö? Sä voit tukea mun pientä bisnestä ihan vaan sillä yhdellä klikkauksella ☝️ Tai muistaa tägätä Asana-asema, jos olet ollut tunnilla ja jakaa postauksia.
Niin pöljää ja ärsyttävää kuin se onkin, somella on aika suuri merkitys nykypäivän markkinoinnissa.
Somen lisäksi pitää olla esillä oman ja viereisten paikkakuntien netti- ja tapahtumasivuilla, tehdä old school painettuja flyereita kauppojen seinille, mukana joka ikisessä harrastus- ja hyvinvointitapahtumassa ja haalia yhteistyökumppaneita, verkostoitua. Tämä jalkautuminen ei siis haittaa yhtään, vaikka kukaan ei tästä markkinoinnista maksa pennin latia - teen sen enemmän, kuin mielelläni. Mulle on jotenkin helpompaa ja luontaisempaa olla fyysisesti ihmisten joukossa, kuin tehdä sähköistä mainontaa. On helpompaa oikeasti puhua ihmisten kanssa, kuin käydä somessa yksinäistä monologia tietämättä, tavoitanko nyt ihan oikeasti niitä potentiaalisia asiakkaita🤔
Jo pelkästään markkinointi siis vie aika paljon aikaa. Tiedätkö, kauan menee 15 sekunnin reelsin kuvaamiseen, editointiin ja postaukseen? Puoli tuntia, joskus tunti. Kauan menee hyvälaatuisen kuvapankin tekemiseen? Päiviä. Puhumattakaan nettisivujen ylläpidosta 🤯 Ja kaikki tämähän myös maksaa.
Se nettisivujen ylläpito vasta hauskaa onkin 😍 Ai että, niin rakastan käyttää monta tuntia siihen, että korjaan tai muutan sivuilla sisältöä, vaikka vaan kahta lausetta, ja koko sivusto leipoo kiinni ja menee solmuun. Auta armias, jos aion lisätä jonkun ulkoisen linkin tai upotuksen, joka vaatii koodinpätkän, oh the joy!
Okei, jos on jo valmiiksi somevaikuttaja, sisällöntuottaja ja täysin sinut kaikkien alustojen ja ohjelmien kanssa, niin ei varmaan mene näin kauan matskun tuottamiseen. Mulla menee, vaikka mulla on markkinointisuunnitelma, hyvä kamera, luottokuvaaja ja hyvä editointiohjelma. En todellakaan pidä kaiken tämän tekemisestä, edelleenkin haluan vain opettaa joogaa😭 Mutta: se on pakko, jos haluaa niitä asiakkaita.
Epätoivo vol. 50 (teiniangsti)
Tässä viimeaikoina on tuntunut ihan oikeasti tältä: miksi edes vaivaudun tekemään yhtään somepostausta tai videota, kun ei kukaan niitä kuitenkaan katso? Niiden avulla ei ole tullut juurikaan uusia oppilaita, ei kyselyitä tunneista tai mitään muutakaan vuorovaikutusta. Tai no, muutamia uusia on tullut ja onhan siellä pieni määrä vakkareita, jotka käy ahkerasti viikoittain - tästä oon enemmän kuin kiitollinen 🫶
Miksi vaivaudun tekemään uutiskirjeitä, äänestyksiä ja kilpailuja, kun ei niihin kukaan kuitenkaan osallistu? Tämän bloginkin kirjoittaminen tuntuu siltä, kuin yrittäisi opettaa historiaa ysiluokkalaisille: Ketään. Ei. Kiinnosta. Ehkä tää onkin vain mun surkuhupaisa yksinpuhelu. Kuvittelen avautuvani lukijoille, mutta todellisuudessa joku eksyy tähän blogiin vain siksi, että kirjoitti Googleen: markkinointi on perseestä.
Joskus tulee fiilis, että täytyy vaan kiukutella kuin teini ja päästää kaikki surkeus ja epätoivo pihalle. Maksimoida sitä kurjuutta ja rypeä hetken itsesäälissä. Ja se on täysin okei! Mun mielestä tunteita eikä ajatuksia saa haudata. Tämä on mun tapa käsitellä asioita:
pysähdyn niiden ärsyttävien asioiden äärelle
annan itseni tuntea kaikki ne raivostuttavat olotilat, vaikka se ei ole kivaa
kuulostelen, miltä mun kehossa tuntuu: se voi olla jotain fyysistä, esim. vatsakipu, päänsärky tms.
kirjoitan kaikki asiat ylös, kuten tähän blogiin. Annan kaiken tulla, säästelemättä
luen, mitä kirjoitin ja hengitän hemmetin syvään
Sitten, kun on saanut oksennettua kaiken systeemistä ulos, ei ihan kaikki vaikutakaan enää niin epätoivoiselta. Alan tarkastelemaan tilannetta asia kerrallaan ja poimin sieltä ne jutut, joihin voin vaikuttaa ja päästän irti niistä, mihin en voi vaikuttaa. Esimerkiksi en mahda mitään flunssa-aallolle, myös omasta perheestä joka ikinen on sairastunut paitsi minä. En voi sille mitään, jos ihmiset muuttaa toiselle paikkakunnalle ja jää siksi pois tunneilta. En voi pakottaa ketään tykkäämään joogasta ja seuraaman mua somessa - riittää, että tavoitan ne just oikeat tyypit. En voi tietää, mitä kenenkin elämässä on meneillään tällä hetkellä enkä voi käydä hakemassa porukkaa himastaan tunneille.
Aika palata järkiinsä
Juuri pidin kriisikokouksen mun aivan mahtavan business coachin kanssa. Tiedätkö, mitä hän sanoi kaiken tän mun vuodatuksen jälkeen?
"Stop dwelling and snap out of it". Tätä se yrittäjän elämä on. Kesän hiljaisuus ja syksyn alun ihmiskato tulee tapahtumaan joka vuosi - valmistaudu siihen. Joskus on huonoja kuukausia. Keskity niihin, mitkä on hyviä. Katso kirjanpitoa, numerot kyllä kertoo miten oikeasti menee. Puhuttiin paljon muustakin, mutta ihanaa, että joku taas ravisteli hereille. Tajusin, että niin joo, eihän tässä ole mennyt kuin kuukausi siitä, kun jätin palkkatyön. Se onkin suhteellisen lyhyt aika vaikka se mun ajatuksissa tuntuukin pitkältä.
Vaikka sitä meneekin välillä mielessään äärimmäisyyksiin epätoivon vallassa ja tekisi mieli heittää pyyhe kehään, muistan maagisesti jokaisella tunnilla jonka vedän, että opettamisen takia teen sitä pakollista, hiljaista taustatyötä. Kun pääsen oppilaiden kanssa saliin, kaikki tuska ja murhe unohtuu heti ja oon todella iloinen, että siellä tunnilla on just ne kolme, viisi tai kymmenen tyyppiä. Oppilaiden ilmeet tunnin jälkeen, kun noustaan ylös loppurentoutuksesta. Naurut, punoittavat posket ja tieto siitä, että joku voi oikeasti paremmin joogan ansiosta on rahaakin arvokkaampaa 😍
Älä nyt luule, että oon yhtäkkiä zen. Markkinointi on edelleen perseestä ja kahvia kuluu litratolkulla. Mutta ehkä tästä jossain vaiheessa alkaa tulla rutiini eikä joka kerta tarvitse lyödä sitä päätä seinään, kuka tietää. Saas nähdä, mitä kiemuroita taas tulevan kuukauden aikana tulee eteen ja osaanko käyttäytyä aikuismaisesti vai vedänkö pakolliset angstit. Ehkä angstaan jostain toisesta aiheesta.
Jos joku nyt oikeasti tän ylipäätään luki ja haluaa jatkossakin tietää, miten mun yrittäjyys sujuu, seuraa Asana-asemaa siellä halvatun somessa tai tilaa uutiskirje. Kuukauden päästä tulee uusi tilannekatsaus joogaopen maailmaan!
Yrittäjähenkisin terveisin
Niina